Helmikuun uutiskirje

Helmikuun uutiskirje

Kun kaikki hinnat ympärillämme nousevat, myös Priimassa on hinnat päivitetty pienillä 2-5 euron korotuksilla. Uudet päivitetyt hinnat löytyvät kotisivujemme välilehdeltä ”hinnastot” ja ajanvarausjärjestelmään hinnat päivittyvät pikkuhiljaa.

Helmikuussa on aika suunnata katse kasvojen ihon kuntoon. Onko talvi aiheuttanut iholle ärsytystä? Tarvitseeko ihosi tehokasta rauhoitusta vai kenties tehokosteutusta? Onko ihosi eloton ja kaipaa kirkastusta? Olen laittanut tehokkaat Ditelle-kasvohoidot kampanjaetuhintaan. Ditellehoidoista saa aina parhaat hyödyt sarjahoitona, mutta jo yhdellä hoitokerralla saa aikaan isoja muutoksia!

Ditellen kasvohoitolaite on kotimainen, sähköterapiaan perustuva kasvohoitolaite, jolla voidaan hoitaa eri iho-ongelmia. Hoitolaite ja hoitomuoto on täysin turvallinen koulutetun ammattilaisen käsissä. Minä- eli Minna olen toiminut kosmetologiyrittäjänä jo kohta 10 vuotta ja erikoiskosmetologin erikoisammattitutkinnosta suorittamaani titteliä olen kahtanut kohta jo kaksi vuotta. Voit tulla siis huoletta ammattitaitoiseen hoitoon! Tiesitkö, että voit tulla myös maksuttomaan ihonhoitokonsultaatioon mikäli olet kiinnostunut ihosi hoidosta? Konsultaatio ei sido Sinua mihinkään. Varaa aikasi www.studiopriima.com/varaa-aika/ .

Varmistathan Ditelle-hoitojen sopivuuden täältä ennen ajan varausta: www.studiopriima.com/kasvohoidot/

Helmikuun tarjouksia:

  • Ditelle kasvohoito kiinteyttävä/ kosteuttava / rauhoittava/ akneihon hoito 90€.
    Hoitoon sisältyy alkupuhdistus, kuorinta, laitehoito kasvojen alueelle, naamio ja loppuvoiteet.
  • Ditellen veitsetön kasvojenkohotus Lifting Priima 80€
    Hoitoon sisältyy alkupuhdistus, kuorinta, lifting-käsittely kasvojen alueelle, hieronta decolleteelle, naamio ja loppuvoiteet.
  • Ihanan hemmotteleva Ditellen Kuningatarhoito 140€

Hoito on todellinen hemmotteluhoito, jonka aikana ja jälkeen tunnet itsesi kuningattareksi. Hoitoon sisältyy alkupuhdistus, ihotyyppisi mukainen kuorinta, laitehoito silmän- tai huultenympärysiholle, ihosi tarpeiden mukainen laitehoito kasvoille (kosteutus, kiinteytys, rauhoitus), hieronta decolleteen ja pään alueelle, naamio kasvoille sekä kultaa sisältävä naamio silmänympäryksille ja loppuvoiteet. Hoito sopii nimestä huolimatta myös Kuninkaille!

Tuotetarjouksissa kuoriva Konjac-sieni sekä SKIN MAP-ampullit -50% niin kauan kun tavaraa riittää!

Ystävänpäiväksi on luvassa myös muutama huikea tarjous, pysy kuulolla!

Seuraathan Priimaa ja Minnaa Instassa? Yrityksen sivut löytyvät @studiopriimaturku ja Minnan sivut @studiopriimaminna . Minnan storyssä tapahtuu usein hieman enemmän, jos hoitolan ja Minnan arki kiinnostaa. Sivuilla käsitellään myös paljon ihoon liittyviä ongelmia ja haetaan niihin ratkaisuja. Laita ihmeessä sivut seurantaan jos ihon hyvinvointi kiinnostaa!

TAMMIKUUN UUTISKIRJE

TAMMIKUUN UUTISKIRJE

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Kuten moni teistä jo tietää niin tehdään tästä virallista; joudun ikävä kyllä lopettamaan ripsienpidennysten tekemisen kokonaan. Olen tehnyt niitä jo yhdeksän vuoden ajan, ja sen verran olen alkanut reagoimaan ripsiliimoihin, ettei ole järkeä enää uhrata omaa terveyttä. En ole löytänyt vielä Irinan tilalle uutta tekijää, mutta toivotaan että kevät tuo uusia kontakteja tullessaan! Voit kysyä kauttani suosituksia ripsiteknikoista, autan mielelläni löytämään uuden tekijän vaikka haikeana teistä luovunkin <3 Osa kun on käynyt ihan alusta asti penkissäni kaunistautumassa.

Ja toinen ikävä uutinen, nimittäin kun kaikki kallistuu ympärillämme, myös minun on tehtävä pieniä korotuksia hinnastoon. Tavarantoimittajat ja kaikki yhteistyökumppanit joita yrittäjänä tarvitsen ovat korottaneet hintojaan, niin pakko se on itsekin viilata hinnastoa. Uudet hinnat astuvat voimaan 1.2.2023 ja koskee jo varattuja aikoja.
Tammikuun ajanvarauskirja näyttää jo ihanasti täyttyneen, joten kiitos siitä kuuluu teille ihanille asiakkailleni, jotka käytte kaikesta huolimatta!

Tammikuun tarjoukset ovat tällä kertaa tuotteista, supersuositut ihanat kasvonaamiot, 5 kpl 10€ (eli osta 5 maksa 4!) useita erilaisia! Myös Skin map-ampullit ovat -25% niin kauan kuin tavaraa riittää!

”Miten ihana ajatus onkaan, että niin monet elämän parhaista hetkistä on vielä edessäpäin. ”- Tuntematon-

Hyvää ja tervettä vuotta 2023!

-Minna

Joulukuun uutiskirje

Joulukuun uutiskirje

Tervetuloa joulukuu!

Minna on jäänyt nyt yksin Priimaan, ja töitä riittää ihan jonoksi asti. Jono on ympäri vuoden yleensä 1-2 kk, ja nyt on erityisen ruuhkautunutta. Kiitos siitä kaikille asiakkaille! Tällä hetkellä seuraavat vapaat ajat menevät tammikuun loppupuolelle. Olen laskenut jouluun muutamia ihania joulutarjouksia lahjakorttiostajille – muistathan mainita lahjan saajalle että varailee aikaansa ajoissa. Aika harvoin pääsee samalla viikolla, jos havahtuu liian myöhään ja lahjakortti menee umpeen 🙂 Olen pidentänyt joulun lahjakortteja kuudesta kuukaudesta vuoteen, jotta varmasti on aikaa varata aika hemmotteluun. Huomioithan myös, että iltapäiväajat ovat aina ne suosituimmat, ja niitä on tarjolla rajallisesti. Yksi käsipari ei voi olla vuorokauden ympäri töissä, vaikkakin ihanassa ammatissa työskennelläänkin!

Irinan jäädessä pois on hoitovalikoima nykyään vain Minnan palveluiden varassa eikä uusia palveluita ole tällä hetkellä näköpiirissä. Myöskään uutta kosmetologia ei ole löytynyt työkaveriksi. Ihonhoitotuotteissa tapahtuu tulevana vuotena pientä supistumista, mm.SKIN MAP-linjan hoitoseerumit jää pois valikoimasta ja ne myydäänkin nyt joulukuussa alennuksella niin kauan kuin tavaraa riittää. Myös SKIN MAP-hoito poistuu valikoimasta.

Hoitola on avoinna todella vaihtelevin ajoin, sen mukaan, miten päivät ovat varauksista rakentuneet. Mikäli mielit tulla lahjakorttiostoksille muuna kuin lahjakorttien ostopäivänä, soitathan etukäteen 0451668161 että olen paikalla. Keskeytykset eivät ole mukavia esimerkiksi kasvohoidon aikana (ovi on yleensä tällöin lukossa), joten sovithan käyntisi etukäteen. Numeroon voi laittaa myös viestiä WA/TXT. Ajanvarauskalenteri myös elää koko ajan näin flunssakautena, joten aukioloajat saattavat vaihdella. Jouluviikolla olen ma-ti vapaalla ja tällä hetkellä näyttää että olen keskiviikkona paikalla klo 10-18.30, torstaina 10-17 ja perjantaina 23.12 klo 10-17.
Lahjakorttien myyntipäivä on 23.12 perjantai klo 10-17. Tervetuloa ostoksille, tarjolla myös glögiä ja pipareita!

Joulun tarjouksia pukinkonttiin:

200€ lahjakortit +40€ kaupan päälle

100€ lahjakortit +20€ kaupan päälle

50€ lahjakortit +10€ kaupan päälle

SKIN MAP-kasvohoito 80 € (99€)

Täydellinen kasvohoito tai timanttihionta ripsien ja kulmien värjäyksellä 89€ (114€)

Nuorisoihonpuhdistus (alle 18v) 50€ (56€)
Kosmeettinen akupunktio rentouttavalla kasvojen ja pään hieronnalla 69€ (79€)

Mikroneulaus 140€ (155€)

Mikroneulaus kolmen kerran sarja 385€ (kertamaksulla, hoidot kerran kuukaudessa)

Kaikki SKIN MAP-ampullit -25%

Sydämellinen kiitos kuluneesta vuodesta, ihanaa joulua ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle!

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Muutoksen tuulet puhaltaa, sillä Irina ottaa askeleen kohti omaa unelmaa ja tekee meillä enää vain muutaman viikon verran töitä. Hän siirtyy muihin työtehtäviin arkipäiviksi, mutta tulee vastaanottamaan asiakkaita vastaan iltaisin uudessa toimipisteessä Turun keskustassa. Lisätietoja uudesta hoitolasta saat häneltä 🙂 Mikäli piirongin pohjalle on jäänyt hierontalahjakortti pölyttymään, käytä se nyt! Jos ei aikaa löydy, voit Irinalle laittaa suoraan viestiä sähköpostilla irina.suomi@hotmail.com saadaksesi ajan uuteen toimipisteeseen.

Minna jää siis yksin Priimaan ja työkaverille olisi edelleen huone vapaana! Oletko hieroja, vyöhyketerapeutti, kosmetologi? Laita viestiä Minnalle minna@studiopriima.com ja kysy lisätietoja!

Marraskuulle ei ole luvassa tarjouksia, sillä ajanvarauskirja on jo tältä vuodelta täysin varattu. Kiitos siitä kaikille ihanille asiakkaille! Jouluksi on luvassa pieniä tarjouksia lahjakorteista, hoidoista ja tuotteista pukinkonttiin!

Ihanaa syksyä, nautitaan raikkaasta ilmasta ja viilenevästä säästä teekupin ja kynttilöiden säestämänä <3

-Minna

Kosmetologille tai hierojalle työhuone tarjolla!

Kosmetologille tai hierojalle työhuone tarjolla!

Irina kääntää elämässään uuden sivun ja lopettaa työt meillä Priimassa. Työhuone vapautuu 10.11 alkaen ja tarjolla olisi kauniista hoitolasta työhuone osaavalle kosmetologille. Työhön kuuluu kosmetologin työtehtävät, kuten kasvohoidot ja kestovärjäykset. Olet taitava sokeroija sekä teet huolella ripsienpidennyksiä ja kestotaivutusta. Kynsien kestolakkauksista ja rakennekynsiosaamisesta ja hieronnasta plussaa 🙂 Olet työssäsi täsmällinen ja tarkka. Osaat suositella asiakkaalle myös kotihoitotuotteet ja olla tukena ihonhoidossa. Koulutamme Sinut hoitolan kasvohoitopalveluihin! Tarjoamme sinulle valoisat tilat katutasossa noin 2km Turun keskustasta sekä ilmaiset parkkipaikat asiakkaillesi. Työ on kokoaikainen ja alkaa 10.11 tai sovittaessa.

Vuokra sopimuksen mukaan kiinteä tai provisiovuokra.

Vuokra sisältää kalustetun työhuoneen, sähkön, veden, käyntikortit ja lahjakortit, oman sähköpostin, nettiajanvarauksen (Booksalon) ja kassapalvelun käytön. Studio Priima on savuton työpaikka.

Toivomme, että Sinulla on jo jonkun verran omaa asiakaskuntaa. Edellytämme hakijalta tunnollisuutta, ahkeruutta ja joustavuutta myös työskentelyyn iltaisin ja viikonloppuisin. Arvostamme erityisesti asiakaspalvelutaitoja ja pelisilmää! Ruotsinkielentaito lasketaan eduksi.

Huomioithan, että emme ehdi vastata puhelintiedusteluihin arkena ollessamme asiakastyössä.

Voit jättää vapaamuotoisen hakemuksesi minna@studiopriima.com , paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä!